Jutusteltiin eilen äikän tunnilla kamujen kanssa ulkonäköjuttuja kun ei ollu muutakaan tekemistä.Tietysti tuli ilmi nää perus jutut: pitäisi olla laihempi, pidempi tai sitten lyhyempi, kengän tai käden ( xD) koko pienempi... Lista tuntui loputtomalta vaikka nyt en mitään muistakaan. Ketään ei ollut itseensä tyytyväinen.Mutta onko kukaan? Voiko kukaan sanoa, että on tyytyväinen itseensä juuri sellaisenaan? Jos on niin haluisin olla päivän hänen housuissaan. Tosin nykyään sellaisia ihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä itseensä pidetään tinkimättä leuhkoina tai muuten vaan idiootteina. Kateus tuntuu ulottuvan tähänkin kysymykseen. Sehän on se tuuppautuja, vieras, joka tulee kutsumatta.

Juttelin yksi päivä mummini kanssa, jonka luulin olevan täysin tyytyväinen itseensä. Ehei, kuulemma laihdutuskuuri taas päällä, öö 127980 kertako tämä on? Eikö vanhempanakaan osaa hellittää? Eikö silloin pitäisi, kaikkien kokemiensa ongelmavyyhtien jälkeen, tietää että maailmassa on niin paljon muutakin murehtimista?

Ajaako miellyttämisen tarve meitä tällaiseen vai onko meillä oikeasti näin kova tarve sulautua muihin? Miksi me emme ole koskaan tyytyväisiä?